Sarvijoki

Elämä ja luonto

Tietoa ja palveluita

Sarvijoki on elinvoimainen kahdensadan asukkaan maalaiskylä Kurikan kaupungin pohjoisosassa, entisen Jurvan kunnan alueella.

Kylässämme sijaitsee Sarvijoen kylän entinen koulu, nykyään yksityisomistuksessa oleva Willa Sarwijoki sekä välittömässä läheisyydessä kyläyhdistyksen hallinnoima hirsimökki, joka toimii keskuksena monenlaiselle toiminnalle. Mökin välittömässä läheisyydessä on kaksi uima-allasta, tenniskenttä, sekä yhdeksän korin frisbeegolf-rata. Kylän keskellä sijaitsee myös leikkikenttä, sekä hiekkakenttä esimerkiksi kesäisin jalkapalloa ja talvisin luistelua varten.

Patikkamatkan päässä kylän keskustasta sijaistevat Isoonmäen laavu ja kota, joissa kelpaa retkeillä jokaisena vuodenaikana.

Isoomäki

(Kuva: Tapio Kangas)

Kylän yrityksiä

Kylästämme löytyy suuri määrä erilaisia yrityksiä ja palveluita. Vaikka tässä listassa ei olisikaan kaikkea, on todennäköistä että tarvittavaa osaamista löytyy viimeistään naapurin naapurilta!

Lähialueen yrityksiä ja palveluita

Lähimmät päivittäistavarakaupat löytyvät 20 kilometrin päästä Jurvasta ja 18 kilometrin päästä Maalahdesta.

Jurvasta löytyvät myös POP Pankki, posti, peruskoulu, terveyskeskus, vanhainkoti, rautakauppa, matkahuolto, kirjasto, sekä paljon muuta.

Maalahdesta löytyy lisäksi maatalouskauppa Stenco, posti, matkahuolto, ja paljon muuta.

Kyläyhdistyksellä on vuokrattavana sekä kahvi- että ruokailuastioita. Samoin iso kolmen pannun kahvinkeitin. Vuokra on 10€ / kerta. Maksu tilille: FI83 4730 2520 0015 41 Löytyy myös uppopumppu 2 kpl. Ota yhteyttä Tuula Smeds 0503031422

Etäisyyksiä

Jurva 20 km
Maalahti 20 km
Vaasa 40 km
Kurikka 45 km
Seinäjoki 70 km